Hyvinvointi


Hoitavia turve-, havu- ja yrttikylpyjä sekä muita hyvinvointia edistäviä sessioita on tarjolla. Kosketus muinais- ja paikallishistoriaan, jääkauden muovaamiin ihmeisiin sekä ihmisten välittömyyteen ja välittämiseen kuuluu yrityksen ytimeen.
”Ihimisyys ennen kaikkia” ja ”ei tartte orijailla” ovat pohjoispohjalaisella murteella toimintaamme kuvaavia ilmaisuja.


Jalat
Kissankäpälä

Villikasvien tunnistusrata piha-alueella

Kissankäpälien hennot värit, Kyläkarhiainen, Vanamo, Raate ja muita vielä tutumpia kasveja tunnistettavaksi.

Vai haluatko oppia tuntemaan ruoka, ryyti, rohto tai rentoutus tarkoituksiin käytettäviä kasveja?

Harvinaiset kasvit tutuiksi ohjatulla retkellä!

Ohjatuilla retkillä pääset tutustumaan pohjoisen harvinaistuviin kasveihin ja niiden olemassaolon varmistaviin kasvuolosuhteisiin. Toteutetaan ja räätälöidään ryhmille eri sopimuksesta. Kesto 1-4 tuntia.

Kysyttävää? Ota yhteyttä!

Alueen harvinaisia kasveja

  • Noidanlukkoja
  • Tikankonttiretki
  • Valkolehdokkiretki
  • Lähdepuro-retkellä löytyy lehtotähtimömatto sammalaarteineen tai uhanalainen pohjanruttojuuri
Vuoton Joutsen
Osoite

Puolangantie 2415
91300 Ylikiiminki
Suomi Finland

Aukioloajat
Kesäkahvila ja ravintola avoinna joka päivä 1.6.-10.8. Sen jälkeen viikonloppuisin 30.9. saakka.

Vuoton Joutsen some
In English

Lähetä palautetta
  • Lähetä meille ideoita ja korjausehdotuksia. Luemme kaikki palautteet.

  • © Copyright 2026 Vuoton Joutsen - All Rights Reserved